Nettiajanvaraus on nyt toiminnassa 😍

Julkaistu 22. heinÀkuuta 2026 klo 19.13

Elokuu alkaa olla jo nurkan takana ja luonto tarjoaa herkkujaan, sillä kotimaisia kasviksia ja marjoja on nyt helposti kaikkien saatavilla.

Perunaa, avomaakurkkua, sipulia ja kesäkurpitsaa löytyy tänäkin vuonna meidän omalta pellolta, ja "kesäkurppa" onkin yksi mun suosikki. Sopivan kokoisiksi paloiksi pannulle paistumaan sipulin kanssa, mausteita maun mukaan ja makoisa "mössö" on valmis, lisäksi laitan sekaan mitä kaapista löytyy kananmunia, fetaa, kirsikkatomaatteja.
Kasvihuoneessa on tulollaan runsaasti tomaatteja, mutta vielä saa tovin odotella niiden kypsymistä.❀

Olen myös luonnon ihailun lomassa ottanut käyttöön Hyvinvoinninjuurilla Slotti-ajanvaraustoiminnon, ja viime päivät onkin mennyt uuden opettelussa.


Toivon että sen tuoma helppous ajanvarauksen tekemisessä toisi mukanaan myös uusia asiakkaita😍